Maija räppää runojaan,
Irja siistii tarinaa.
Järki, mielikuvitus,
yhteistä on huvitus.
Molemmat ne yhteen soppii,
pannaan ”tytöt” pionikoppiin.
Siitä syntyy tarinaa,
jota muutkin lukee saa.
Runoilija Maija Haapaniemi
Runokuiskaaja Irja Niinimäki
Kun aurinko paistaa,
on keväinen mieli.
Ja kun lumen sulavan haistaa,
juovuttaa kukkien kieli.
Pian piipat nousevat kinosten alta,
ja päättyy pitkän talven valta.
Sateen lämpimän pestyä pihamaan
yltyy kevätkin innolla kukkimaan.
Kaikki taas uutta, niin ihanaa,
alkaa mustarastaskin laulamaan.
Se puutarhakaveri on joka kesä,
talvella tuijassa hällä on pesä.
Yhdessä meillä on mukavampaa,
onko juttukaverii hauskempaa.
Se sanoo: tulepa katsomaan,
on kuolanpioni jo päällä maan.
Sen piipat somasti sojottaa,
päin sinistä taivasta kurottaa.
Vierellään on jo muitakin,
kun oikein tarkkaan katselin.
Pallaksenpionin pullukat
kasvun intoa uhkuvat.
Nyt aamuisin ei jouda nukkumaan,
käen kanssa on noustava kukkumaan.
Kuokat, haravat ilmestyy itsestään.
Ja mummo kumartuu kitkemään.
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 26.4.2021
Pääsiäinen, pajunkissat,
paljonko on mittarissa.
Joko pälvet lumen alta?
Hellittääkö talven valta?
Joko lentää noidan luuta,
lakaiseeko täysikuuta.
Musta kissa olkapäällä,
taikaa, magiaa on täällä.
Kellarilta kuuluu kuiske,
pioneilla kova tuiske.
Rikki menee multamaa,
piipat sieltä ponnistaa.
Kaikki huutaa hurraata,
ei maata enää jakseta.
Tahdomme jo nostaa pään,
nähdä uuden kevätsään.
Olkaa hiljaa vielä vähän,
jospa takatalvi tähän.
Sanoo vanha, viisas puu,
sitten piipat paleltuu.
Tässä seisonut oon kauan,
nähnyt sodat sekä rauhan.
Talvet kylmät, lumiset,
kevään kukat viluiset.
Teksti: Maija Haapaniemi, kuva: Anneli Tervonen 31.3.2021
Neuvottelijat:
Perennapomo ja mummo
Aiemmin kotoutetut pionit perennapenkissä:
Catharine Fontijn, Cornelia Shaylor, Elsa Sass, Kartano, Lancaster Imp, She’s My Star, Pietertje Vriend Wagenaar
Maahanmuuttajat:
Mary E. Nichollsin pesue, kolme pionia
Perennapomo:
Mitäs täällä pihalla tapahtuu,
perennaväki alkaa jo suuttuu.
Tässä on kukittu aidan vieressä,
uusi kesä ja perhoset mielessä.
Nyt meitä ahtaalle ajetaan,
taas pionikuoppia kaivetaan.
Sitä mieltä on alkuasukkaat,
siitä, mummo, meiltä toruja saat.
Ensin kaksi vain kuoppaa,
mutta kolmatta ruoppaa.
Eikö tehtäis loppu,
mihin on hoppu?
Mummo:
Jospa sopu nyt sijaa antais,
riita puoliksi yhdessä pantais.
Ne nättejä olisi seurassa teidän,
iloksi ihan kaikkien meidän.
Emmehän pois näitä vanhoja häädä,
antaisimme ne penkkiinne jäädä.
Muuten näillä ei kotia,
oisko siinäkään rotia?
Jospa kolme vain lisää istuttais,
ihan hyvin kaikki mahduttais.
Jos kiltisti ootte te perennakullat,
saatte keväällä lannat ja uudet mullat.
Siitä varmaan tykkäis teidän väki,
Palkaksi kukkuis pihan käki.
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 26.4.2021
Pionikansalla puuhaa riittää,
korona-aikana syytä on kiittää.
Kaikesta, mikä iloa antaa,
vaikeina aikoina mieltä kantaa.
Vaikka on talvi ja maassa lunta,
kukista aina voi nähdä unta.
Jos mielikuviaan osaa käyttää,
päivät pitkät lyhyiltä näyttää.
Hangen alla on paljon eloa,
siellä on silmut, ei pelkkää keloa.
Kohta jo pääsee kurkkimaan,
ekoja piippoja urkkimaan.
Hauskaa on myöskin arvailla,
ken sieltä ensin on tulolla.
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 6.3.2021
Ennustajaeukko olen vaan,
mikäs onkaan sen mukavampaa.
Kevät kun koittaa ja sulaa lumet,
Pionipuistossa loppuu unet.
Ruutikellarin liepehellä,
alkaa maassa räjähdellä.
Nyt ei kyseessä tykkien jyly,
eikä mereltä tuho tyly.
Sadat pionit siellä nostaa päätä,
haistavat kaunista, leutoa säätä.
Huhtikuussa jo katsellaan,
kuka nopeiten ehtii pinnalle maan.
Herätys Barbara, Jadwiga,
ei enää Pionien Kodissa,
vaan Kotkan Pionipuistossa,
on aikomus kesällä kukkia.
Kumpiko ensin taimelle ehtii,
joko toukokuussa nähdään lehtii.
Taitaa olla Jadwiga,
jolla kukissa hopeareunoja.
Puolan punainen Barbara,
hällä kuin ruusun nuppuja.
Sai nimekseen Pyhä Barbara,
muistoksi tykistön suojelijan.
Niin uskoo ainakin historia,
jos totta on Wikipedia.
Karpow-Lipski Barbaran 1964 ja
Jadwigan 1977 rekisteriin sai lisätä,
lieneekö ollut tietoa edes
neitojen oikeesta isästä.
Sehän ei haittaa, kun kukkasen taittaa
ja kukkaseppeleen päähänsä laittaa.
En tiennyt, mitkä aarteet sain,
kun puolattaret kotiin hain.
Barbara kasvaa omenapuun alla,
siskonsa Jadwiga toisahalla.
Mut kesällä juhlan järjestän,
pihan suojelijaks mä nimitän,
uhkean, kauniin Barbaran.
Seuraneidoiksi Wladyslava, Jadwiga,
ois pihalla taas naisvaltikka.
Mitä poikaporukka siitä on mieltä,
Peter, Benjamin, Kalle ja muut,
kun heidät lakaisen kunnian tieltä
ja maireeks muuttuu neitojen suut.
Ainahan naiset on suojelleet,
sotureita taistelutanterilta.
Niin myös Kotkan rannoilla,
vanhoina vuosina vaikeina,
ruutikellarin tienoilla.
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 12.2.2021
—–
Maija kertoi runon taustasta näin:
54 v hääpäivänämme 10.7.2020 vierailimme mieheni kanssa Kotkassa tutustumassa kuuluisan puutarhojen kaupungin puistoihin. Ensimmäinen kohteemme oli viereinen Katariinan meripuisto, joka teki suuren vaikutuksen historiallaan. Tykin piippua katsellessa tuli väistämättä mieleen pioneja vartioiva Ruutikellari. Kun mietin, mikä istutetuista pioneista sopisi runon aiheeksi tuli mieleen, että sota on punainen, urhea, voitto komea, siis Barbara. Se kasvaa minunkin kukkapenkissäni. Pionia tutkaillessa törmäsin Pyhän Barbaran tarinaan netissä. Häntä on kutsuttu tykistön suojelijaksi ja kerrotaan, että puolalainen Barbara on saanut siitä nimensä.
Tammen lehti ruskettuu,
keltainen on koivu,
pihan värit kellastuu,
kesästä ei toivu.
Vettä sataa kaatamalla,
myyrät touhuu mullan alla.
Savisaappat odottaa,
päivää toista kuivempaa.
Linnut kauas pakenee,
räntäsade sakenee.
Minen muuta mihinkään,
mustarastas sanoo.
Turvaa antaa metsän puut,
mummo ruokkii sitten suut.
Monta olis vielä työtä,
ennen kuin saa lunta.
Kaikki aina ajan myötä,
vaikkei saisi unta.
Ilmoista ei ihmislapsi,
itse voi nyt tietää.
Kesät, talvet, tuulet, tuiskut,
kaikki pitää sietää.
Rivissä on purkkiliuta,
pioneja monta.
Kompostissa muhimassa,
vielä pollen sonta.
Kuopat kohta kaivetaan,
se on syksyn mahti.
Lokakuusta jouluun asti,
se on vuoden tahti.
Hellästi ne peitellään,
kuin suuren suuri aarre.
Oiskos penkki pyöreä,
vai pitkä polun kaarre?
Silmut ei saa syvään mennä,
muuten ei tuu kukkaa.
Sorat päälle juurakon,
niin ei homehdukaan.
Jokaiselle toivotetaan
oikein hyvää yötä.
Unohdetaaan kuinka paljon,
ollutkaan on työtä.
Mielessä on hyvin vielä,
kesän kaunis loisto.
Ken on heistä kaunehin,
kysyy meistä moni.
Sitä turhaa lienee haastaa,
se on PIONI.
Do Tell sanoo:
minä, minä!
Jalkavaimo vastaa:
Et oo sinä.
Olkoon vaikka Lady Anna,
älä siitä huolta kanna.
Peter sekä Henri Potin
röyhistävät rintaa,
vaikka kylmä pohjoistuuli
viluttaa jo pintaa.
Kaikki muut ne voivottelee,
joko tulee lunta.
Pillow Talk vain toivottelee,
kaunista nyt unta.
Pergolasta kuuluu huuto:
Älkää vielä luovuttako!
Keräämättä siemensato-
muuten tulee taimikato!
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 15.9.2020
Tuolla se on, paikka Pionipuiston!
Kaukaa jo näkee Ruutikellarin,
kuin myös Katariinan puistonkin.
Vaikka taivas on harmaa,
yks ainakin varmaa.
Tuttu on kohde,
ja hangen hohde.
Penkit talvella lumi peittää,
valkean vaipan kukille heittää.
Piilossa pionien hyvä on olla,
pakkasella ja kuutamolla.
Kepit ja tikut merkkailee,
missä on ihana Immaculee.
Montako kukkaa Nova jo pukkaa?
Juhannuspioni silmuja rukkaa.
Onko kaikkien juuret kunnossa,
talvisen tuulen tuiskussa.
Kellari viimoja hillitsee,
pian kaiken kasvuun villitsee.
Vihreä, viettävä puiston rinne,
unelmapaikka on pionille.
Kun aurinko maan sulattaa,
kohta jo piippoja kurkottaa.
On Kotkassa kohde parhaasta päästä,
kesäretkesi maaliksi ainakin säästä!
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 27.2.2021
Tänään syntyy muistoa,
kun aletaan tehdä puistoa.
Kaivurit siellä jo maata raivaa,
pioneille paikkoja voimalla kaivaa.
Maisema muuttuu kun nurmikko puuttuu,
tuskin siitä monikaan suuttuu.
Kohta jo istutus voipi alkaa,
kuopat ja lannoitus yhtä jalkaa.
Juuret ja silmut mullalla peittoon,
lisätäänkö myös soraa keittoon.
Toivotaan sitten talveksi lunta,
et pionit saavat kunnolla unta.
Kevään ihmettä seurata saat,
kun punaiset piipat nousevat taas.
Odotus kutittaa vatsan pohjaa,
kukkien aikaan tie sinne johtaa.
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 3.8.2020
Mitäs tulee sulle mieleen,
Kotkasta kun puhutaan.
Kotkan ruusu heti kieleen,
siitä paljon lauletaan.
Tunnettuja henkilöitä,
jotka tehneet paljon töitä.
Toiset tykkää merellä,
soudella vain veneellä.
Toiset tallaa puistoissa,
elää nuoruusmuistoissa.
Jotain uutta tarvitaan,
sen meidän Jyrki oivaltaa.
Kanssa kauniin Bartzellan,
Suomen kukan kauneimman,
hän tapaa puistojohtajan.
Mukaansa sai Riitan heti,
sopimus jo kiinni veti.
Kotkaan saadaan jättitarha,
eikä tää oo mikään harha.
Kaunis paikka keskeinen,
on puiston tienoo mieleinen.
Moni tahtoo lahjan antaa,
kortensa näin kekoon kantaa.
Kahdensadan pionin,
alku mainio.
Tuhannesta tulee,
jo huikee vainio.
On se aika upeaa,
kun pioniseura uhoaa.
Puisto Suomen suurimmaksi,
maailmalla mahtavaksi.
Näkymät on huikeat,
meidän naamat muikeat.
Sitten varmaan juhlitaan,
korkit ilmaan poksahtaa.
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 17.7.2020
—–
Maija kävi aviopuolisonsa Raimon kanssa 54v hääpäivän kunniaksi retkellä Kotkassa, jossa he tutustuivat tulevan pionipuiston alueeseen.
Ajatukset lentää,
moneen suuntaan entää.
Oispa tänään kuiva päivä,
siitä tulis ilon häivä.
Pihalle vois liitää,
kukkapenkkiin kiitää.
Lannoitusta tehtävä,
pioneille eväitä.
Niille voisin kauhoa,
desin luujauhoa.
Ensi kesän kukinta,
olis kaikkein kauneinta.
Silmissä nään Sarahin,
sekä kaikki toisetkin.
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 31.7.2020
Pionipenkillä istun nyt tässä,
kesän kulkua ihmettelemässä.
Kuin eilen oli edessä pioniloisto,
nyt on silmissä kukkien toisto.
Perennat valtaavat enemmän alaa,
muutama ruusu kukkii salaa.
Kahta vaan vahdin kaunista kukkaa,
Myrtle Gentry kolmea pukkaa.
Sitä oon suojannut monet sateet,
on Garden Treasurekin saanut katteet.
Muuta en enempää kesältä oota,
pionimuistoja tulvii kuvaloota.
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 12.7.2020
Kevät on tullut, mistä sen tietää.
Kun pioniporukka säitä jo sietää.
Aurinko heittää valoisan säteen,
talikko tarttuu moneen käteen.
Haravat esiin ja roskat pesiin,
kompostit täyttyy ja ajatus kesiin.
Vaivainen talvi jo kauaksi jää
kun pionihaaveista täyttyy pää.
Punaista piippaa piha jo näyttää,
aamuiset kierrokset mielen täyttää.
Tuossa on Saara ja tuossa on Kalle,
kaunis tuo Janne, on joutunut sivummalle.
Mukana hommissa rastaat hyppii,
matoja keltaiseen nokkaansa nyppii.
Välillä lauluaan lurittaa
ja kukkapenkkejä kurittaa.
Oravat kiitävät pitkin aitaa,
kiireellä kohti metsän laitaa.
Siellä on linnuilla kotoisat pesät,
suojassa olleet monet kesät.
Kaikkea tätä kun silmä katsoo,
elämän edelleen jatkuvan tahtoo.
Mummolla mieli on keveä
ja naamalla hymy leveä.
Teksti ja kuvat: Maija Haapaniemi 3.4.2020
Kotisivut yritykselle: 5AM
