Kotkaan 1000 pionin puisto – yhteistyöhanke käynnistynyt

Suomen Pioniseura ry ja Kotkan kaupunki ovat sopineet suuren pionipuiston perustamisesta Kotkaan. Puistoon istutetaan 1000 pionia muutaman vuoden kuluessa. Yhteisen hankkeen suunnitelmat ovat valmiina, ja työt aloitetaan jo tänä syksynä Puistotien ja Urheilijankadun kulmauksessa, vanhan ruutikellarin luona. Paikka on pioneille suotuisa ja vierailijoiden kannalta sopivan keskeinen.

Aluksi istutetaan Pioniseuran lahjoittamat 200 pioninjuurakkoa, mukana viittätoista eri lajiketta (täydennetty 27.10.2020: syksyllä 2020 istutettiin kaikkiaan 250 pionin juurakkoa, mukana 58 eri lajiketta). Tavoitteen saavuttamiseen – 1000 pionin puiston valmistumiseen – varataan useampia vuosia.

Kotka on saanut monia palkintoja ja kansainvälistä tunnustusta puistoistaan. Tätä rannikkokaupunkia voidaankin sen vuoksi pitää Suomen puistopääkaupunkina. Määrätietoisen kehittämisen takana on kaupunginpuutarhuri, puutarhaneuvos Heikki Laaksonen. Hän tarttui Suomen Pioniseuran hallituksen jäsenen, pionikärpäsen pureman Jyrki Karppisen ideaan.

Karppinen on asunut perheensä kanssa Kotkassa 16 vuotta ja seurannut tiiviisti kaupungin puistojen kehitystä. Hän pohti vuoden verran, kuinka Kotkan puistoihin voitaisiin lisätä pionien loistokkuutta, ja ryhtyi tuumasta toimeen ottamalla alkuvuodesta yhteyttä kaupunginpuutarhuri Laaksoseen.

Keskustelun jälkeen käynnistettiin Kotkan kaupungin ja Suomen Pioniseuran yhteinen pionipuistoprojekti. Pioniseura lahjoittaa pionit, istuttaa ne ja vastaa pioni-istutusten kunnossapidosta. Kotkan puistotoimen vastuulla on rakentaa oikeaoppiset istutusryhmät ja huolehtia kastelusta.

Suomen Pioniseura, puheenjohtajansa Riitta Juonalan luotsaamana, on ollut tiiviisti mukana projektissa. Yhdessä Riitta ja Jyrki ovat laatineet istutussuunnitelman. Istutuksia laajennetaan vähitellen ja lisätään harkitusti myös lajikkeiden määrää, jotta puistosta tulisi monipuolinen ja näyttävä kokonaisuus. Kun valitaan niin aikaisia kuin myöhäisiäkin kukkijoita, pionien kukinnasta päästään nauttimaan mahdollisimman pitkään.

Pionipuistohankkeen tarkoituksena on tarjota vierailijoille – sekä paikallisille että muualta tuleville – uusia elämyksiä. Puiston toivotaan myös levittävän pionitietoisuutta Suomen Pioniseuran ry:n tavoitteiden mukaisesti.

Kotkan pionipuistosta tulee suuri ja vaikuttava näyttelypuutarha.

Suomen Pioniseura ja Kotkan kaupunki järjestivät 3.7.2020 tiedotustilaisuuden 1000 pionin puistosta

Kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen (vas.) ja Suomen Pioniseuran hallituksen jäsen Jyrki Karppinen tutustuvat tiedotustilaisuudessa pionien istutuspaikkaan ja -suunnitelmiin (kuva).

Kotkassa vanhan ruutikellarin liepeillä otettiin perjantaina 3.7.2020 kunnon harppaus kohti ison unelman toteutumista, suomalaista 1000 pionin puistoa.

– Olen todella hyvillä mielin, totesi Jyrki Karppinen Suomen Pioniseuran hallituksesta tiedotustilaisuuden jälkeen. Kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen piti pionipuistoideaa tervetulleena täydennyksenä Kotkan jo nyt monipuolisten puistojen joukkoon. – Tänne muodostuu pionipuiston ansiosta hieno puistopromenadi, joka yhdistää Fuksin puiston Kotkan Meripuistoon, Laaksonen sanoi.

Kaupunginpuutarhuri kertoi iloitsevansa myös Pioniseuran pionilahjoituksesta, yhteistyövalmiudesta ja asiantuntemuksesta, jonka seura tuo mukanaan puistotoimen avuksi.

Mediaväki oli tehnyt taustatyötä, ja heillä oli esitettävänä runsaasti kysymyksiä pionien lajikkeista, väreistä, lisäyksestä ja jalostamisesta. Kun istutustalkoiden aika syksyllä koittaa, he toivoivat saavansa kutsun tekemään juttua oikeaoppisista työtavoista.

Jyrki Karppinen, pionipuistoidean isä ja innokas pionipuutarhuri lähestyi tiedotustilaisuuteen osallistujia tavalla, joka oli omiaan luomaan tilaisuuteen välittömyyttä ja lämminhenkisyyttä. Hän ojensi kullekin omalla pihallaan kasvattamansa pioninkukan, kauden viimeisiä ja myrskyssä selviytyneitä. Mukana oli keltainen Bartzella, joka äänestettiin Suomen kauneimmaksi pioniksi vm. 2020 Pionien Kodin Pionipäivillä noin viikko sitten.

Pionipuistoon tänä syksynä istutettavien pionilajikkeiden kuvat näet täältä.

Suomen Pioniseura ry:n tiedote 3.7.2020

%d bloggaajaa tykkää tästä: