Juurakoiden istutus keväällä

Keväällä saapuvat juurakot on käsiteltävä ja säilytettävä huolellisesti ennen istutusta.  Ajankohta ei ole juurakkoistutuksille normaali aika. Keväällä on yksi viikko ihanneaikaa istuttaa juurakot maahan, heti kun routa on sulanut ja saa lapion maahan. Tämän jälkeen tehtävissä istutuksissa on huolehdittava juurakon istutuspaikan varjostamisesta liialta auringonpaisteelta. Varjostus tulee laittaa kuukauden ajaksi. Aurinko kuivattaa istutukset herkästi ja polttaa lehdet. Kasvin juuristo ei vielä toimi riittävästi vesitalouden ylläpitämiseksi. Varjostukseen käy mikä tahansa kangas, mikä on asetettu varjostamaan taimea keskipäivän auringolta. Taimia kastellaan tarvittaessa. Jos on vielä lunta saatavilla, niin lisää sitä istutusten päälle. Juurakko saa näin lisäaikaa juurtumiselle.

Juurakot saapuvat

Tarkista juurakot kun ne saapuvat. Ne ovat olleet varastoituna kylmässä kellarissa. Jos niissä näkyy varasto hometta (ei ole sama kuin pionihome), niin pese juurakot soodavedellä, 2 rkl litraan vettä. Tarkista myös silmut, että ne ovat napakat, poista puoliksi irronneet ja vahingoittuneet. Leikkaa pehmenneet juuret pois.

Jos et pääse heti istuttamaan, niin istuta juurakot ruukkuihin, esimerkiksi ruusu- tai perennamultaan. Varastoi ruukut lumen alla tai alle +4C kellarissa istutukseen asti. Voit myös säilyttää kelarissa juurakoita muovipussissa, missä on turvetta seassa. Tärkeää on, että silmut eivät lähde kasvuun ennen istutusta. 

Jos et istuta juurakoita keväällä, vaan vasta syksyllä, niin istuta ruukutetut juurakot ruukkuineen puolivarjoisaan paikkaan. Varjosta myös nämä istutukset kuukauden ajan.

Istutus

Istuta juurakko huolellisesti aavistuksen vinoon. Ruohovartiseten pionien juurakot 3 cm syvyyteen.  Itoh pionit saa istuttaa reilusti vinoon, istutussyvyys 5cm.  Vinoon istutettu juurakko kasvattaa paremmin hiusjuuria ja uusia varastojuuria. Kookkaan juurakon juuret eivät myöskään mene silloin liian syvälle, eivätkä kasva sykkerölle vaan lähtevät kasvamaan sivullepäin.

Asettele multa hellästi sormilla juurien väliin. Tämä on tehtävä huolellisesti, ettei istutukseen jää ilmataskuja. Viimeiset 3 cm on hyvä olla karkeaa hiekkaa tai sepeliä. Ripottele lopuksi hiekka kruunun päälle. Merkitse istutus nimilapuilla.

Huom! Ensimmäisenä kesänä muodostuvat nuput on hyvä poistaa. Ne kuluttavat kohtuuttomasti pionin voimia, koska juuristo ei ole vielä riittävän vahva. Pioni palkitsee sinut seuraavana kesänä runsaammalla kukinnalla

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: